Hei, ihanaa kun löysit tänne sivuilleni!


Olen Päivi Suutari ja Voimakka, täydentäviä hoitomuotoja yhdistelevä pioneeri Kajaanista. Koen sieluntehtäväkseni auttaa Sinua elämäsi meren pyörteissä ja olla osaltani tukemassa Sinua saavuttamaan tasapainoa elämääsi. Apukeinoinani hyväksesi tällä hetkellä ovat klassinen homeopatia, äänimaljat ja muut terapiasoittimet, sekä opiskelijana perinteinen kiinalainen lääketiede ja akupunktio (TCM). 

Matkani homeopatian maailmaan avautui minulle tyttäreni syntymän kautta 2014, ja jo 2019 valmistuin neljän opintovuoden jälkeen diplomihomeopaatiksi Transformational School of Homeopathy Helsingistä. Lopputyöni aiheena käsittelin savusaunaa ja siihen liittyvää homeopaattista lääkeainekoemenetelmää. Tutkimukset aiheen tiimoilta jatkuvat edelleen. 

Äänimaljat solahtivat elämääni aluksi itsehoidon myötä vuonna 2020, ja sen jälkeen olen opiskellut äänellä hoitamista sekä itsenäisesti että mm. ValveWellness'in suurisydämisellä avulla. Tällä hetkellä terapiasoittimet kuuluvat vahvasti hoitovalikoimaani. Maljoissa, kuten muissakin hoidoissani käyttämissä soittimissa minua kiehtoo niiden äärimmäisen kaunis ja harmoninen sointi, ja kuten homeopatiassakin - resonanssi eli värähtely! 

Syventymiseni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin jatkuu vuodesta 2023 perinteisen kiinalaisen lääketieteen ja akupunktiohoitajan 3,5 vuotta kestävissä opinnoissa Tero Inkerin luotsaamana. Homeopaattina ja itsetutkiskelijana kehittymiseni jatkuu vuodesta 2024 tuntiopettajana homeopatian perusteiden parissa Kälviän kansanopistossa.

Tavoitteeni on yhdistää kaikkia jo oppimiani huikeita hoitomuotoja mahdollisimman tehokkaaksi, lempeäksi ja syvälliseksi yhdistelmäksi Sinun terveytesi ja hyvinvointisi tasapainottamisessa ja ylläpitämisessä:

Perinteisen kiinalaisen akupunktion avulla lievitetään erilaisia kiputiloja ja hoidetaan tärkeimpiä elinjärjestelmiä kokonaisuutta vahvistavasti. 

Soivat neulat-yhdistelmähoidossa koko kehossa olevien akupunktiopisteiden kautta vahvistetaan ja säädellään tärkeimpiä elinjärjestelmiä, sekä rentoutetaan kehoa ja mieltä erilaisten upeaäänisten terapiasoitinten avulla. 

Hoitavista äänistä pääset nauttimaan niin yksilöhoidossa vastaanotollani, kuin kutsumalla minut terapiasoitinteni kanssa kotiisi rentouttamaan Sinua ja läheisiäsi. Teen myös yrityskäyntejä! Miltä kuulostaisi laskeutua viikonlopun viettoon työpaikaltasi vaikkapa perjantai-iltapäivärentoutuksen merkeissä?

 Anna mahdollisuus itsellesi voida paremmin lempeän homeopatian avulla.  Homeopatian pariin yksityisvastaanotolleni ja sen myötä syventymään itseesi pääset niin etäyhteydellä ympäri Suomen ja maailman, kuin kasvotusten Kajaanissa. Voit valita lähivastaanotolle homeopatian lisäksi myös akupunktiota ja äänirentoutusta. 

Elämme yhdistelevien hoitomuotojen aikaa! Palvelutarjonta laajenee, kun taitoa karttuu. Katso tämänhetkiset palvelukuvaukset ja varaa aika itsesi äärelle ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteelle. 

Voimakka - Lähde hyvinvointiin

- Päivi 

"Future medicine will be the medicine of frequencies." -Albert Einstein

Päivi Suutari 

puhelin: 040 7453 082

email: voimakka @ proton.me

Kajaani

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita